Maastolenkit
Maastoyhteislenkit pyörivät ympäri vuoden lukuunottamatta kesän ja syksyn pahimpia kelejä. Seuraa kalenteria tai Nimenhuutoa. Lenkeille ilmoittaudutaan Nimenhuudossa. Lenkeistä ilmoitellaan jonkin verran myös seuran Facebook- ja Instagram-tileillä.
Ennen yhteislenkille saapumista, tutustu lenkillä kävijän ohjeeseen. Lenkit on luokiteltu haastavuuden mukaan suuntaa-antavalla valtakunnallisella pyörälenkkien ja retkien luokituksella.

Maastolenkit kaudella 2026:
Rideep:n säännöllinen maastolenkki ajetaan lauantaisin. Tarjoamme silloin vaihtuvateemaisia sekä -vauhtisia porukkalenkkejä.
Lenkkien kesto vaihtelee 1-2 tunnin välissä ja ajettavat matkat 10-30 km välissä.
Lenkeillä ajetaan muun muassa Joupiskan, Kyrkösjärven ja muita lähialueiden metsäpolkuja. Matkavauhti riippuu lenkin teemasta ja on vetäjän määrittelemä, kuitenkin osallistuvan ryhmän tason mukaan sopeuttaen tarvittaessa.
Juoma- ja hengähdystaukoja pidetään tarpeen mukaan.
Lenkkien tarkoitus on toimia mukavana ponnahduslautana harrastukseen ja pyrkivät palvelemaan mahdollisimman suurta harrastajajoukkoa.
Mukaan kannattaa lähteä matalalla kynnyksellä ja tarvittaessa voit kysyä lenkin vetäjältä tarkentavia tietoja.
Lenkin teema, lähtöpaikka ja vetäjä ilmoitetaan Nimenhuudossa yleensä noin viikkoa ennen lenkkiä.
Lisäksi viikolle esim ti tai to voi tulla vaihtuvateemaisia porukkalenkkejä maastoon. Seuraa Nimenhuutoa ja somessa näkyviä viikon toiminta-julkaisuja.
Alla esimerkkejä lenkkien mahdollisista teemoista
Rauhallinen maastolenkki
Rauhallisella yhteislenkillä keskinopeus on poluilla noin 6–9 km/h. Lenkin kesto on 1–1,5 tuntia ja matka 7–14 kilometriä. Lenkki soveltuu erityisesti aloittelijoille ja maastopyöräilyä vähän harrastaneille peruskuntoa kehittäväksi lenkiksi ja enemmän ajaneille palauttelevaksi lenkiksi.
Pyörälenkkien luokitus asteikolla: 2 helppo.
Reipas maastolenkki
Reippaalla yhteislenkillä keskinopeus on poluilla noin 9–13 km/h. Lenkin kesto noin 2h ja matka 15–25 kilometriä. Lenkki soveltuu aktiivimaastopyöräilijälle peruskuntoa kehittäväksi lenkiksi. Suositellaan noin vuoden ajokokemusta teknisiltä poluilta. Aloittelijalle tai vain vähän maastossa ajaneelle suositellaan Rauhallista maastolenkkiä.
Pyörälenkkien luokitus asteikolla: 3 perustasoinen.
Nopea maastolenkki
Nopealla yhteislenkillä keskinopeus on poluilla noin 13–17 km/h. Lenkin kesto noin 2h ja matka 25–35 kilometriä. Lenkki soveltuu tavoitteellisesti harjoittelevalle aktiivimaastopyöräilijälle. Osallistujille suositellaan useamman vuoden pyöräilykokemusta, hyvää peruskuntoa sekä ajotaitoa haastavammassakin maastossa.
Pyörälenkkien luokitus asteikolla: 4 haastava.
Näiden lisäksi lenkkien teemoissa on nähty mm. Semireipasta ja Seminopeaa, jotka ovat vauhdillisesti ja taitotasoltaan rauhallisen ja reippaan väliltä tai reippaan ja nopean välimaastosta.
Maastolenkeillä ajetaan omalla vastuulla. Tarkista vakuutustesi kattavuus ja voimassaolo, etenkin se vapaa-ajan tapaturmaosio. Kypärä on pakollinen!
Erikoistapahtumat
Erikoistapahtumia, kuten tavallista pidempiä lenkkejä tai tekniikkapainotteisia harjoituksia järjestetään pitkin vuotta jäsenistön innokkuuden mukaan. Voidaan tehdä retkiä esim. Santavuorella ja Lauhanvuorella. Näiden retkien kesto on yleensä vauhdista, säästä ja taukojen määrästä riippuen 5-10 tuntia. Näistä tiedotetaan Nimenuudossa ja seuran somessa.
